sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Alkukesä ja suunnitelmat Desuconin varalle

Tänään kerron teille kuulumisia! Monilla! Huutomerkeillä! Koska! Olen! Innostunut! Kaikesta!
Kerron lyhyesti myös mitä olen ajatellut tehdä Desussa.

Mun aikataulu on ollut jatkuvasti melko täynnä, tässä todiste puhelimen kalenterista, jossa ei edes ole merkattuna ihan kaikkea...


Vaaleenliilat on työjuttuja, oranssit Rintsu, punaiset sekalaista tärkeää, turkoosit on treenejä yms.
Tää on kauheen sekava, paperikalentereihin on helpompi merkkailla, mut atm en omista! :(((


Oon tosiaan aloittanut lentistreenit ihan uudella asteella ja mulla on viikossa kolmet-neljät treenit ja sitten käyn salilla mun valmentajan johdolla. Ihan superhauskaa! ♥ Onneksi sain mahdollisuuden tällaiseen! Sanoin valmentajalle kirjaimellisesti, että haluan kaikki treenit, mitkä irti lähtee ja niin olen saanutkin. Treenien takia aika vaan on tosi kortilla ja lihakset kipeinä kun viikonloppunakin ollut Rintsuharkkoja, eikä keho pääse lepäämään kunnolla. Mua ei kyllä silti haittaa, koska mulla on ollut niin hauskaa ja oon kehittynyt nyt nopeesti kun oon koko ajan harjoittelemassa.

YOSH!


Mun sisko valmistui välietappikoulustaan ja juhlistettiin sitä pienesti kahdestaan! Mentiin syömään sushibuffettiin, shoppailemaan ja sitten vielä kahville. Lahjaksi kustansin kaiken. Tää oli tosi ihana päivä ja ihana nollaus töiden ja treenien keskellä.


Laittauduin yksinkertaisesti ja mahdollisimman mukavasti, mutta mun mielestä look oli silti kiva!


Oli niin hyvä ruokapäivä.



Ihan mahtavia Rintsujuttujakin on ollut! Ihan parhaita normiharkkoja, mutta spesiaalina asuharkat ja Lume Cosplayn cmv-kuvaukset! Lisäksi jokin aika sitten julkaistiin Party Like a Russian Yuri on Ice -cmv omalle tubekäyttäjällemme ja vaikken ollut sen teossa mukana, oon ollut siitä NIIN INNOISSANI! Katsokaa se, se on kaunis! Tässä linkki vielä uudestaan, jos missasit ton aiemman. Katso! Se on upea, lupaan!


Sali jossa ei ole ilmastointia + koreografian veto uudelleen ja uudelleen = väsynyt Kageyama

Eli nää kuvat on Rintsun asuharkoista.
Kauheasti en voi valitettavasti näistä näyttää, mutta Rintsun instasta löytyy vähän enemmän matskua.


Mut siis eilinenhän oli ihan super mahtava päivä! ♥♥♥ Lähdettiin Rintsun kanssa Saloon kuvaamaan Lume Cosplayn cmv:tä, joka tulee olemaan osa meidän yhteistyöprojektiesitystä. 


Tältä näytti salissa, jossa kuvattiin!
Lumelaisilla oli niin upeat Nekoma-cossit etten kestä! Jos meinasin hajota jo eilen, mitenköhän käy kun nähdään koko yhteistyöprojektiporukan kesken ja Operaatio Fredrik on myös cosseissaan.
AAAA EN KESTÄÄÄ!!!!



Siistejä juttuja tiedossa!!!
Jännittävää oli, että jonkun upean jutun näyttely näytti kameran kautta vielä upeammalta kuin sitä näytellessä tuntui. En malttaisi odottaa, että näen valmiin tuotoksen!





Kuvasarja siitä, miten kameraa ja ehkä vähän Aleathaakin piti suojella kun kuvattiin esimerkiksi hyökkäyskohtauksia.




Mun piti ottaa enemmän selfieitä, mutta olin niin pärinöissä innostuksesta, että unohdin! Toivottavasti muistan ottaa sitten edes esityspäivänä joka ikisen kanssa kuvan, sillä haluan näin tapahtuvan.
Näissä siis mun kanssa aivan ihanana Hinatana Emmi ja päivänpaiste-Sugana Nessu! ♥
Vakavia selfieitä oli vaikea ottaa, sillä olin niin hyvällä tuulella. Sen huomaa kuvista.

Näistä huomaa myös, että mun peruukkia tarvitsee kyllä edelleen muokata.


Mutta hei tässä lauantai tiivistettynä:

Kiitos tästä Tamameru, niin upee!



Setter souls?



Kaikki ihanat lauantain päätteeksi! ♥



No sitten ne Desucon suunnitelmat!
En osaa oikein sanoa muuta kuin, että oon meidona taas. Meidoprofiilit löytyvät täältä. Teemanahan on taikatytöt ja itse olen pahistaikatyttö.


Mulla tulee olemaan myös taikasauva! Tulkaa kahvittelemaan kanssani niin saatte nähdä sen voiman ruokataikani yhteydessä. Vuoroni ovat la 12-16 & 19-21 ja su 13-16.


Perjantaina ajattelin Yuki Kajin vierailun kunniaksi cossata Mikasaa! Kiva, että on tilaisuus käyttää tuota asua uudestaan, sillä oon nähnyt sen eteen vaivaa ja paljon. remmit, never again Muuten tuntuisi hiukan tylsältä cossata Shingekistä, mutta nyt kun on tuollainen kunniavieras ja Desun spesiaaliajatus remmicossien käytöstä, niin asu muuttuukin jännemmäksi. Toisaalta nyt animekin pyörii parhaillaan, joten tämä on aika ajankohtainenkin. Oon yllättynyt muuten siitä, miten hyvä se on ollut, mutta se onkin jo aivan toinen tarina.


Vanhat kuvat Mikasasta vielä tähän, koska tykkään näistä kuvista paljon!

Eren: Nenuton, Armin: Gwendoly, kuva: Madunjau



HEI DESUSSA NÄHDÄÄN SITTEN!!!! 

♥♥♥

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Japani tarttuu

Jotenkin tosi nolo postaus tää.
...mutta aihe oli musta hauska, joten pakko kirjoittaa.

Tästä on jo jonkin aikaa, kun pohdimme yhdessä Mein ja Ellan kanssa, kuinka paljon japanilaisia juttuja arkielämän käyttäytymiseen on tarttunut. Kuulostaa typerältä, mutta kun on yli 10 vuotta ollut tiiviisti oikeastaan päivittäin yhteydessä toiseen kulttuuriin, ei kai loppujen lopuksi ole ihmekään, että jotkut tavat tarttuvat. Tunnistatko näitä minuun tarttuneita juttuja itsestäsi?


Puheeseen tarttuneet jutut

Puheeseen liittyvillä asioilla on ollut japanijutuista minuun varmaan suurin tarttumapinta! Monet näistä tavoista nolottavat, mutta kun ne vain lipsahtavat! Alan muutenkin helposti käyttää kaverien hokemia tai jotain keksimiä sanoja ja puheen tyyliini on helppo vaikuttaa. Ensimmäinen mikä mulla tulee mieleen on "heee?!/he?", joka joskus karkaa suustani ihmetellessäni jotain. Onneksi suomalainen "hä" on melko lähellä tota. Kun olin pieni, aloin yksin ollessani käyttää "itai":ta, koska se oli mun mielestä söpön kuulosta (voi hyvänen aika), niinpä tosi helposti varsinkin kun kolautan vaikka jalan tai poltan käden johonkin huudan ton (joskus vielä sillein "itatatatatatatatatata"). Silloin nolottaa. Helposti tästä vääntyy semmonnen "it- AU" ku pitää yrittää lennosta korjata.

Käytän tietoisesti mutta hiukan pilke silmäkulmassa monia japanilaisia sanoja, joille ei ole suomen kielessä selkeää vastinetta. Eniten käytössä on varmaan mendokusai, yabai, ikemen, sasuga, shouganai ja yappari. Välillä tosin sitten nää läpällä käytetytkin sanat lipsahtaa vahingossa. Monihan käyttää englantia puheessaan (myös minä), joten tämä ei ole kaukana siitä ihan vaan by the way!

Tietysti kielen kanssa voi myös kikkailla tahalleen ja puhua rikkinäistä suomi-japani-suomi kieltä silloin kun pitää puhua jotain salaista jonkun edessä, josta varmasti tietää ettei tämä osaa japania.



Kauneusihanteet

En nykyään kauhean aktiivisesti selaile japanilaisia lehtiä tms. mutta paljon silmilleni pomppaa tyyliin ja kauneuteen liittyviä kuvia ilman sen suurempaa hakemista. En tiedä kumpi oli ensin, muna vai kana eli olenko aina ihaillut vaaleata ihoa, tummia silmiä ja hiuksia vai onko minun japani-intoilu muuttanut kauneusihannettani. Tosin Lumikki oli mun mielestä ehdottomasti kaunein prinsessa pienenä, joten ehkä tämä menee vähän käsi kädessä. Kauneustavoitteeni ovat kuitenkin siis kovin perus länsimaalaisesta poikkeavat: tykkään heleästä meikistä, silmien korostamisesta,  mutta pienistä huulista, hoikista vartaloista, söpöistä tyttömäisistä vaatteista ja jo niistä aiemmin mainituista tummista silmistä ja hiuksista vaalealla iholla. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö pitäisi muita tyylejä kauniina! Tavoittelen vaan itselleni sellaista tyttömäistä, klassista (?) lookkia.




Muita tarttuneita tapoja

Siis kumartelu ja nyökyttely. Tämä korostuu etenkin, jos on katsonut paljon jotain japanilaisia puhe- tms. ohjelmia. Kuunnellessa muut ovat hiljaa ja minä siellä nyökyttelen menemään ja teen semmosta "mm" ääntä, kun haluan tuoda ilmi sen että kuuntelen. En. Vaan. Voi. Lopettaa. Olen yrittänyt, koska toi on tosi häiritsevää, mutta heti kun lopetan kiinnittämästä huomiota tähän, yllätän itseni taas hetken päästä nyökyttelemästä. En onneksi koskaan kumartele syvään tai sentään missään tervehtimistilanteissa, mutta jos satun esimerkiksi tönäisemään satunnaista ohikulkijaa kaupungilla, saatan kumartaa vähän pyytäessäni anteeksi. Musta tuntuu, että suomalaiset ovat myös niin nöyriä, ettei tää tapa ehkä hirveästi pistä silmään. Onneksi.

Etenkin anime on voimistanut minun ihailemaani usein päähenkilöiden tapaa olla ikinä antamatta periksi. Ihailen kovaa työntekoa ja sen avulla saavutettuja tavoiteitta. Yksi esikuvistani voisikin olla Ookami kodomo no Ame to Yukin ahkera yksinhuoltajaäiti Hana. En halua tuottaa pettymystä muille tai missään nimessä olla vaivaksi. Nämä tosin ovat myös melko suomalaisia tapoja, mutta huomaan kyllä, että anime vahvistaa tällaista ajattelua.






Onko sinulla lisättävää?

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Mieleenpainuvia animekohtauksia osa 1 – Sangatsu no Lion

En voi uskoa, että en vieraillut omassa blogissani kertaakaan huhtikuun aikana. Harmittaa, sillä vähintään kerran kuussa postauksen tekeminen on osoittautunut hyväksi tahdiksi ja haluaisin olla edes vähän säännöllinen blogin(kin) kanssa. Yritän, etten enää koskaan luisuisi, varsinkin kun kirjoitusaiheita olisi listattuna niin paljon tulevaa varten!

Taisinkin viimeksi puhua, että olisi mukava kirjoittaa jotain animesta. Pyörittelin mielessäni yhtenä päivänä mieleen jääneitä animekohtauksia ja samalla tajusin, että tästähän olisi kiva tehdä postaussarja blogiin! Aloitettakoon tämä sarja siis Sangatsu no Lionin ensimmäisen jakson melkein ensimmäisellä kohtauksella. Anime kertoo sulkeutuneen päähenkilöpojan Rei Kiriyaman kasvutarinan. Kiriyama on 17-vuotias yksin asuva lukiolainen ja "japanilaisen shakin" shogin mestariosaaja. Kiriyaman on hankala päästää muita ihmisiä lähelle, mutta hänellä on muutama lähempi tuttavuus, kuten Kawamoton sisarukset. Anime seuraa lähinnä Kiriyaman taistelua yksinäisyyttä ja omia ajatuksia vastaan. Onneksi huumoria, värikkäitä ja lämpimiäkin kohtauksia löytyy aina välillä synkistelyn tasapainoksi. Animea näytettiin lokakuusta 2016 maaliskuulle 2017 ja siinä on 22 jaksoa.

Sangatsu no Lion on visuaalisesti ylipäätään kaunis ja erilaiset tunnelmat sekä päähenkilön tunnetilat on saatu luotua todentuntuisiksi ja samaistuttaviksi. Tämä minun mieleenpainunut kohtaus on sellainen, missä Kiriyama esitellään katsojalle ensimmäistä kertaa. Hän herää kotonaan, pukee, lähtee juna-asemalle, matkaa shogi-saliin ja aloittaa pelin. Erittäin hienoksi näin tavanomaisten askareiden kohtauksen tekee se, ettei siinä puhuta lainkaan.


Katsojalle esitellään ensin päähenkilön ulkonäkö puolikuvassa: tavanomaisen näköinen japanilainen teinipoika. Kun siirrytään näyttämään tämän ympäristöä, selviääkin yhtäkkiä liuta uutta tietoa hahmosta. Kiriyama herää yksin avarasta huoneesta, jonka taustalla näkyy muuttolaatikoita, tyhjiä kuppinuudelipurkkeja, koululaukku, shogi-lauta, kalenteri. Pääosin huone on kuitenkin tyhjä lukuunottamatta keskellä lattiaa olevaa futonia. Ei tavaroita, ei muita ihmisiä.





Tällaisella esitystavalla päähenkilöstä selviää oikeastaan enemmän, kuin animessa hyvin perinteisellä alkuhöpötysselityksellä "olen 16-vuotias, käyn lukiota ja olen aina vähän myöhässä tehepero~". Katsojalle annetaan kaikki tarvittava tieto oikeanlaisen mielikuvan muodostamiseksi hahmosta. Mielestäni kohtaus alleviivaa heti Kiriyaman yksinäisyyttä ja alakuloisuutta. Hän herää laiskasti, tuijottaa tyhjään, juo vettä, koska on pakko ja pukee vastentahtoisesti. Tunnelma on masentava ja hetki samaistuttava omiin yksinäisyyden tunteisiin, joita varmasti jokaisella on joskus ollut.



Kiriyaman lähtiessä ulos animaation kauneus hyppää silmille vielä enemmän. Tietysti myös ympäristö kertoo päähenkilöstä ja tapahtumapaikoista, mutta kaunista taustataidetta ei vain voi olla katsomatta jo sen ihanuuden takia! Kauneus ilmenee myös erilaisella kikkailulla: animaatio on tehty välillä sen näköiseksi, että se olisi kuvattu kameralla. Esimerkiksi Kiriyaman avatessa oven, valottuu kuva hetkeksi. Mielestäni tällaiset efektit ovat erittäin kauniita ja luovat myös seesteistä tunnelmaa. Ulos astuessa ja äänitehosteiden lisääntyessä alkaa myös musiikki, joka on hento akustinen ranskaksi laulettu haikea kappale. Se tukee upeaa ympäristöä ja mielestäni symboloi alullaan myös sitä, että Kiriyama on tosiaan astunut ulos hiljaisesta hiirenkolostaan keskelle Tokion vilinää.



Kiriymalla on koko kohtauksen ajan välinpitämätön, tyhjä ilme. Mitä tahansa ihanaa ja upeaa ympärillä onkaan, ei hän huomaa sitä. Päähenkilö on selvästi omassa maailmassaan, johon muilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta päästä. Ilme on samaan aikaan mielestäni väsynyt ja kertoo siitä, että tällä 17-vuotiaalla on suuria taakkoja kannettavanaan. Kohtaus kestää useita minuutteja, eikä ilme pienestikään värähdä erilaiseksi. Ensimmäisen lyhyen lauseen Kiriyama sanoo lähes 10 minuuttia jakson alkamisen jälkeen, mutta katsoja tietää hänen luonteestaan ja elämästään jo paljon. Kohtaus ei missään nimessä ole tylsä, vaan vie juonta eteenpäin ja pitää katsojan mielenkiinnon yllä olemalla pienieleisen informatiivinen.


Tiivistettynä tämä kohtaus jäi minulle mieleen symboliikkansa ja kauneuden takia. Sangatsu no Lion on ylipäätään täynnä molempia. Vastaavia kikkoja olen toki nähnyt käytettävän ennenkin niin animaatiossa kuin elokuvissa, mutta silti tämä anime käyttää hyväksi kohtauksessa omia tyylikeinojaan. Kohtausta on pakko seurata tarkasti, sillä se tuo esille asioita kuin kuiskaten ja näinpä sitä katsovan mielenkiinto on jatkuvasti tapahtumissa. On upeaa kuinka muutamat hiljaiset minuutit kertovat kokonaisen tarinan.





Kirjoittelen tosiaan tällaisia kohtausanalyyseja aina kun mieleni tekee ihan satunnaisessa järjestyksessä! Käytän tunnistetta "animekohtaukset", jonka avulla sitten kaikki postaussarjan postaukset tulee jatkossakin löytämään. 

Jos mielessäsi on anime, josta haluaisit kuulla minun mieleeni jääneen kohtauksen, ehdota sitä minulle toki! Kommenttia vaan alas, oli sitten mitä tahansa!